Sushin historiaa

Sushilla on yli tuhatvuotiset perinteet. Sushin alkuperä on Kaakkois-Aasiassa, jossa tavattiin säilöä raakaa kalaa käymismenetelmällä. Kalasuikaleita ladottiin suolarakeilla höystettyjen riisityynyjen väliin, ja päälle laitettiin painoksi kivi. Muutaman viikon kuluttua kivipaino korvattiin kevyemmällä kannella. Kypsyttämistä jatkettiin useita kuukausia, jopa vuosi. Ennen kalan syömistä riisi heitettiin pois.

Japaniin menetelmä rantautui 700-luvulla. Kekseliäät japanilaiset lyhensivät kalan käymisaikaa käyttämällä prosessissa viinietikalla maustettua riisiä. Pian huomattiin maustetun riisin ja kalan makujen täydentävän harmonisesti toisiaan. Sushi oli syntynyt. Nykyisen, tuoreutta korostavan muotonsa sushi sai kuitenkin vasta 1820-luvulla. Kuuluisa kokki, Hanaya Yohe, sivuutti koko historiallisen säilömismenetelmän ja alkoi tarjoilla sellaisenaan viinietikalla maustetun riisin ja tuoreiden merenelävien yhdistelmiä Edon (nyk. Tokio) kadunvarsikojuissa.

Tänä päivänä sushibaareja löytyy ympäri maailmaa, ja sushin maailmanvalloituksen myötä siihen on lisätty länsimaalaisille tutumpia makuja, kuten avocadoa, pekonia, graavia lohta jne. Nämä vaihtelevat ainekset kuitenkin vain rikastuttavat sushia. Se mikä ei muutu, on sushin sielu: taidokas valmistustapa, tuoreus ja esteettisyys.